Ars Musica Oy

Ars Musica Oy on perustettu 1993 helmikuussa. Klassisen musiikin äänitteiden myyntiin erikoistunut myymälä avattiin 3.5.1993 Kristiinankatu 6:ssa. Äänite- ja lipunmyyntimme on toistaiseksi keskeytynyt.

Toiminnan alusta asti Ars Musica on suuntautunut konserttimyyntien ja musiikkifestivaalien maailmaan.

Ars Musica on työllistänyt lukuisia ihmisiä vuosikymmeninä, mutta pääasiassa sen toiminta on perustunut omistajien työpanokseen ja tällä periaatteella yhtiön toiminta jatkuu edelleenkin.

Yhtiön toiminta on laajentunut pelkästä äänitemyynnistä myös erilaisten tilaisuuksien lipunmyyntiin. Viimeisten vuosien aikana toimintaan on myös tullut taiteilijavälitys.

Perusajatuksena toiminnalle edelleen on saada lisää kuulijoita klassisen musiikin ehtymättömään maailmaan.